YMPÄRISTÖTEKOPALKINTO PIDÄ SAARISTO SIISTINÄ RY:LLE
Pidä Lappi Siistinä ry. on myöntänyt vuosittain jo perinteeksi muodostuneen Ympäristötekopalkinnon merkittävästä ja pitkäaikaisesta, ympäristön ja luonnon hyväksi tehdystä työstä.
Yhdistys on päättänyt myöntää tänä vuonna 9. Ympäristötekopalkinnon, 2. Kultaisen Luudan Pidä Saaristo Siistinä ry:lle. Palkinto luovutettiin perjantaina 24.7. Pidä Saaristo Siistinä ry:n 40-vuotisjuhlassa Turussa.
Pidä Saaristo Siistinä ry. on tehnyt mittavan työn saariston, rannikkoalueiden ja järvi-suomen puhtauden ja siisteyden hyväksi. Yhdistyksellä on ollut tärkeä rooli toiminta-alueensa jätehuollon toteuttamisessa, ympäristökasvatuksessa ja matkailun edistämisessä. Tänä päivänä toiminnassa näkyy myös kansainvälisyys tiiviinä yhteistyönä mm. Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa.
Pidä Saaristo Siistinä ry. oli myös keskeinen tekijä ja innostava esimerkki Pidä Lappi Siistinä ry:n perustamiselle 22 vuotta sitten.

Pidä Lappi Siistinä ry:n puheenjohtaja Jouni Filppa (oik.) ojentaa Kultaisen Luudan Pidä Saaristo Siistinä ry:n puheenjohtajalle Bo Lindholmille.
Talkooleirit
Vuoden aikana toteutettiin kaksi talkooleiriä, toinen kesäkuussa Savukosken Kivitunturilla yhteistyössä Metsähallituksen kanssa ja toinen heinäkuussa Enontekiöllä Hetta-Näkkälän polkutiellä yhteistyössä Tiehallinnon kanssa.
Kivitunturilla kunnostimme luontopolun kulkureittejä ja rakensimme mm. käymälän rungon Äitipetäjälammen laavulle. Hetta-Näkkälän polkutiellä rakensimme uutta mönkijäpitkosta vaikeakulkuiseen paikkaan.
Suuret kiitokset kaikille leireille osallistuneille panoksestanne ja mukavista hetkistä Lapin luonnossa.
 Kivitunturin luontopolun käymälä harjakorkeudessa.
|
Hetta-Näkkälän uutta mönkijäpitkosta koeajetaan.
|
OUKKU PUHTAAKSI -TEMPAUS ONNISTUI HYVIN!
Pidä Lappi Siistinä ry. järjesti yhdessä eri toimijoiden kanssa Maailman Ympäristöpäivänä 5.6.2009 Rovaniemellä Oukku Puhtaaksi –tempauksen. Tapahtuma sai liikkeelle noin puolen sataa aktiivista Rovaniemeläistä, jotka siivosivat muutaman tunnin aikana Ounasvaaran rinteiltä lähes 50 säkillistä roskia.
Kiitämme kaikkia osallistuneita arvokkaasta panoksesta yhteisen ympäristön hyväksi. Erityiskiitokset Ounasvaaran Hiihtokeskukselle kahvituksesta.

Reilun parin tunnin aikana kerättiin Ounasvaaralta n. 50 säkillistä roskia.
MEERI TOIVASELLE TUNNUSTUSPALKINTO
Pidä Lappi Siistinä ry. myönsi Maailman Ympäristöpäivänä 5.6.2009 Meeri Toivaselle 200 euron tunnustuspalkinnon pitkäaikaisesta ja esimerkillisestä työstä ympäristön hyväksi.
Meeri Toivanen on jo yli 15 vuoden ajan kuntolenkeillään Ounasvaaran maastossa kerännyt muiden heittämiä roskia ja tuonut ne asianmukaisiin keräysastioihin.
Yhdistys haluaa tällä palkinnolla herättää kansalaiset huomaamaan vastuunsa omasta ympäristöstään. Kannatko sinä roskia luontoon muiden kerättäväksi? Liikutko sinä siistissä ympäristössä, jonka joku toinen on sinun edellisen käynnin jälkeen siivonnut?
Meeri Toivasen kaltaiset ihmiset kantavat vastuunsa luonnon ja ympäristön siisteydestä. Tätä vastuullisuutta haluamme herättää kaikissa kansalaisissa. Ympäristön siisteys on meistä kaikista kiinni.

Meeri Toivanen kuuntelee toiminnanjohtaja Jarmo Ketolan perusteita palkinnolle.
KESÄN TALKOOLEIRIT
Kesän aikana järjestetään kaksi viikon mittaista talkooleiriä.
Kesäkuussa 8.-14.6.2009 pidetään talkooleiri Savukoskella yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Leirillä kunnostetaan Kivitunturin luontopolun kulkureittejä.
Heinäkuussa 20.-26.7.2009 pidetään talkooleiri Enontekiöllä yhteistyössä Tiehallinnon kanssa. Leirillä kunnostetaan ja rakennetaan mönkijäpitkoksia Hetta-Näkkälän luontopolulle.
Sotaromujen suhteen tänä vuonna keskitymme pelkästään uusien kohteiden kartoitukseen. Keräystä jatkamme v. 2010.
Ilmoittaudu leirille Jarmo Ketolalle 0400-665544, e-mail jarmo.ketola@pidalappisiistina.com tai Markku Ylivaaralle 040-5359007, e-mail markku.ylivaara@luukku.com.
Ilmoittaudu ajoissa, sillä leireille voidaan ottaa vain rajoitettu määrä osanottajia.
Lisää leireistä tällä sivulla kevään aikana.
Talkooterveisin Jarmo.
YMPÄRISTÖSEMINAARI 22.-23.1.2009 Hotelli Olos, Muonio.
SUURI KIITOS kaikille osallistujille onnistuneesta seminaarista.
ENSI VUODEN SEMINAARI järjestetään Saariselällä Hotelli Riekonlinnassa 28.-29.1.2010. Varaa jo aika kalenteriisi.
Enemmän tulevasta seminaarista näillä sivuilla syyskesästä lähtien.

Oloksen seminaarin päätöskahveilla riitti vielä runsaasti keskusteltavaa.